28. syyskuuta 2014

Synttärit ja raakakakkua!

Tänään vietimme lapsemme synttäreitä sukulaisten ja kummin kera. Olen pitkään jo halunnut kokeilla tehdä raakakakun, ja nyt sain siihen oivan tilaisuuden. Minua viehättää suuresti raakakakun superterveellisyys ja sokerittomuus. Siispä kokeilemaan!


Päädyin vadelmaiseen suklaaraakakakkuun, jonka ohjeen löysin ihan vain googlailemalla Jonna983 -blogista täältä. Kakkuun tarvittiin: raakakaakaojauhetta, taateleita, pähkinöitä, kookosöljyä, hunajaa, vettä ja vadelmia.



Kakku oli tosi helppo tehdä ja siitä tuli minusta ihan suhteellisen nättikin.



Hieman jännitti miltä kakku maistuu, mutta hyvältähän se maistui! Oli todella herkullista! Tuli heti tosi fressi ja terveellinen olo, hih! Tosin täytyy myöntää, että sokerihuuruiset lapsemme eivät ihan lämmenneet. Täytyy ehdottomasti kokeilla lisää erilaisia reseptejä, ja löytää meidänkin lapsille maistuva sokeriton kakku. Löysin juuri valtavan määrän reseptejä ja kaikkea muutakin ihanaa Syötävän hyvä -blogista!

Olisiko teillä suositella jotain huippu hyvää reseptiä?



26. syyskuuta 2014

Muoviton syyskuu - mikä haaste!











Moni on varmaan kuullut ’Muoviton syyskuu’ –haasteesta, joka lähti liikkeelle Facebookissa kolmen ihmisen toimesta ja aloitteesta. Hieno kampanja, joka on saanut yli 20 000 osallistujaa ja tuonut muoviongelman näkyväksi mediassa. Ideana on tehdä ostokset ilman muovipusseja ja mahdollisimman muovittomana.

Otin 'Muoviton Syyskuu' -haasteen tietenkin innokkaana vastaan. Mutta kuten alla olevasta kuvasta näkyy, ei se ihan helppoa ole ollut. Muovipussin voi kyllä helposti korvata kangaskassilla, mikä on ollut tapana ennenkin. Hedelmät ja vihanneksetkin voi hyvin ostaa ilman pussia tai tarvittaessa laittaa kestokassiin, vaikkapa SPR:n kestohedelmäkassiin.  Kassalla tarjottavista pikkupusseista voi kieltäytyä jos ehtii. Mutta ne PAKKAUKSET. Melkein jokainen tuote on kääritty muoviin! Kyllä täytyy aika paljon nähdä vaivaa, että saisi kaikki ostokset muovittomana. Pitäisi ostaa kaupassa leivottuja irtotuotteita, käydä kauppahallissa, jättää ostamatta.. Toki voi vaihtoehtoisesti ottaa myös paperi- tai biopussin, ja käyttää ne uudelleen. Onneksi monta tuotetta saa kuitenkin muovin sijaan kartonki- tai lasipakkauksessa, joka voidaan kierrättää uudelleen hyötykäyttöön. Mutta valitettavasti ainakaan meidän lähikaupassa ei pysty tekemään ostoksia niin, etteikö joku muovipaketti tulisi mukaan.





Pikaostokset lähi-Alepasta

Muovi on pakkausmateriaalina ilmeisesti halpa ja helppo tuottaa. Niinpä siitä on tullut sellainen ihmisten perus kertakäyttöinen pakkaustarvike. Ajatella, että vuonna 2010 EU-alueella käytettiin  noin sata miljardia muovista kassia, joista noin kahdeksan miljardia päätyi jätteeksi! Muovit ovat kestäviä ja hajoavat hyvin hitaasti ympäristössä, ja ovat siten erityisen haitallisia meren eliöstölle. Suuri osa roskista päätyy mereen rantojen kautta.

Olin kuvitellut, että Suomen rannat on aika puhtoiset. Eräässä tutkimuksessa (Marlin-projekti) kävi kuitenkin ilmi, että Suomen rannat olivat kaikista roskaisimmat verrattuna Viron, Latvian ja Ruotsin kanssa! Täh?? Ja kaiken lisäksi 75 % tästä roskasta oli muovia. Nolottaa.

Meren asukit kärsivät muoviroskasta. Eläimet voivat takertua muoviin, tai syödä muovin palasia, jolloin muovi tukkii niiden ruuansulatuskanavat. Lisäksi muovit sisältävät  myrkyllisiä kemikaaleja, ja ne saattavat myös imeä merestä itseensä esimerkiksi terveydelle vaarallisia torjunta-aineita. Ajan kuluessa muovi hajoaa hankauksen ja UV-säteilyn ansiosta pienen pieniksi palasiksi eli mikromuoviksi.  Mikromuovit voivat päätyä meren ravintoketjuun. Eläinplanktonit voivat syödä  mikromuoveja luullen niitä kasviplanktoneiksi. Yksinkertaistettuna ravintoketju jatkuisi niin, että kalat söisivät näitä muovia syöneitä eläinplanktoneita, ja näitä kaloja söisivät taas nisäkkäät ja linnut. Ravintoketjun päähän eli ihmisen lautaselle muovit voisivat päätyä siten esimerkiksi kalan mukana. Lounaaksi kalaa kera mikromuovin, ei kuulosta herkulliselta!

Kampanja on minusta hieno, siksi että se laittaa miettimään kuinka paljon sitä muovia tosiaan on joka puolella, ja kuinka paljon liikaa. Kampanja on saanut myös isompia pyöriä pyörimään, esimerkiksi Päivittäistavarakauppa ry, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö ovat alkaneet selvittämään voisiko muovipakkausten määrää vähentää. EU:ssa on myös jo pitempään haluttu alkaa rajoittaa muovipussien käyttöä.

Kampanja on vaikuttanut myös omaan käyttäytymiseeni. Joka kauppakerralla yritän miettiä yhä enemmän, miten saisin mahdollisimman vähän muovia mukaani.

Oletteko kokeilleet muovitonta kaupassakäyntiä? Miten se sujuu? Onko teillä hyviä vinkkejä? Jos ette vielä ole kokeilleet, niin kokeilkaa huvikseen, ihan mielenkiintoista ja silmiä avartavaa hommaa!




19. syyskuuta 2014

Onnen omenoita..

Kävimme pari päivää sitten kyläilemässä ystävien luona. Iloksemme saimme kerätä mukaan omenia heidän ihanalta idylliseltä puutalopihaltaan. Lapset olivat ihan tohkeissaan ja vanha koirakin innostui juoksemaan omenien perässä. Kaikilla oli niin hyvä mieli, taisivat olla oikein onnen omenoita!



Nyt on omenat sitten hillona, maustettuna kanelilla ja vaniljalla. Äärettömän hyvää!


Mitä herkkua te teette omenista?

14. syyskuuta 2014

Antiikkia, roskaa ja paljon kuvia!

Kävin perjantaina Habitaren huonekalu-, sisustus ja designmessuilla Helsingissä. Täytyy heti myöntää, että en ole mikään übersisustaja, mutta tykkään kyllä seurata sisustustrendejä ja nähdä uusia muotoilun ihmeitä. Rakastan vanhoja tavaroita ja huonekaluja ja voisin täyttää kotimme pelkästään niillä. Vanhoilla tavaroilla on oma jännittävä historiansa, ja on ihanaa jos voin jatkaa niiden tarinaa sekä pidentää niiden elinkaarta. Erityisen upeaa on, jos nämä tavarat ovat kuuluneet jollekin tutulle tai sukulaiselle, vaikkapa omalle isoisoisälle, jolloin niihin sisältyy vielä paljon tunnearvoakin!

Niinpä näillä messuilla minua kiinnosti kovasti Antiikki-osasto. Ihania juttuja! Tässä muutamia kuvia sieltä:





Antiikin lisäksi minua kiinnosti suuresti Trash Design eli romumuotoilu, jossa hyödynnetään jätettä ja hylättyjä tavaroita.



Tässä kuvia oivallisista ideoista:









Sokerina pohjalla Aleksi Puustisen suunnittelmat huonekalut (pöytiä ja tuolia), jotka oli tehty vanhoista skeittilaudoista. Aika cool! Huom. nämä huonekalut olivat Made in Finland -osastolla.


Habitaressa oli myös mielenkiintoinen EcoDesign, ekologisen muotoilun –erikoisnäyttely.

11. syyskuuta 2014

Ihana ruoka -ja sen ikävä hävikki



Tällä viikolla vietetään valtakunnallista ruoan hävikkiviikkoa. Hävikkiviikkoa kampanjoi Kuluttajaliitto jo toista kertaa useiden kumppaneidensa kanssa. Hävikkiviikon idea on herätellä ihmisiä vähentämään ruokahävikkiä ja lisäämään ruoan arvostusta.

Tiesitkö, että kotiin ostamastamme käyttökelpoisesta ruoasta noin 120-160 miljoonaa kiloa päätyy vuosittain roskiin, eli 20-30 kiloa per henkilö. Kuulostaa aika paljolta! Ruoantuotannolla on monia vaikutuksia. Ruoan tuottaminen aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä suunnilleen yhtä paljon kuin liikenne, eli se vastaa noin 20 % kulutuksesta aiheutuvista päästöistä. Kasvihuonekaasupäästöthän aiheuttavat ilmastonmuutosta, jolla taas on moninaisia haitallisia vaikutuksia. Lisäksi ruoan tuotannolla on merkittävät vaikutukset vesistöjen rehevöitymiseen. Maatalouden ravinnepäästöthän (typpi ja fosfori) ovat merkittävin Itämeren rehevöitymisen lähde. Ruoan kuljetus tuottaa myös päästöjä, sekä ruoan valmistus kodeissa, esimerkiksi energiankulutuksen kautta. Heittämällä ruokaa roskiin kaikki nämä haitalliset ympäristövaikutukset ovat aiheutuneet turhaan!

Ravintolat ja kaupat heittävät myös ruokaa roskiin, mutta silti sanotaan että kotitaloudet tekevät sitä enemmän. Moni on ehkä huomannut, että koulut ja oppilaitokset ovat alkaneet myydä edullisesti yli jäänyttä ruokaa. Kokeilu lähti liikkeelle Jyväskylässä Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran hankkeena jo 2013 ja on levinnyt sieltä muihinkin kaupunkeihin. Hienoa innovatiivista edistystä! Toivottavasti tämä toimintatapa jatkuu. Myös kauppojen ylijäämäruoan jakelu ruoka-apuun on helpottunut kun Evira höllensi ruoka-apuohjeita.

Hävikkiviikon kunniaksi vietetään tänään 11.9. Saa syödä! –tempausta, jossa jaetaan tuhansia ilmaisia kasvislounaita Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lounaat on valmistettu kaupoilta yli jääneistä raaka-aineista. Sinne siis!

Hmmm... Enää ei tämän tiedon jälkeen ruoan heittäminen roskiin tunnu yhtä helpolta. Ainakaan minusta. Täytyy suunnitella paremmin ruokaostokset ja kokkailut, syödä jääkaappi tyhjäksi, tehdä tähteistä herkkua, haistella ja maistella ’parasta ennen’ tai ’viimeisen käyttöpäivän’ ylittäneitä tuotteita, sillä moniahan näistä voi silti syödä vaikka päiväykset ovatkin menneet umpeen. Tosi kuitenkin on, että ainakin meidän lapsiperheessä ruokahävikkiä tuntuu syntyvän välillä väkisinkin. Jos äiti tai isä ei saa syötyä jämiä, niin meidän perheen pelastaa kuitenkin ihana karvainen koiramme, joka rrrakastaa kaikkea ruokaa!

Monenlaisia vinkkejä hävikkiruoan vähentämiseen ja resepti-ideoita löytyy Saa syödä! -tempauksen sivuilta.